maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viikko h-hetkeen

Apua, miten aika juoksee! Enää viikko talotoimitukseen. Ensi viikon tiistaina aamutuimaan odottelemme tontilla rekkoja saapuvaksi. Mitä lähempänä tiistai on, sitä enemmän perhosia vatsassa lentelee :) Epätodellinen olo vieläkin.

Alkuvuosi ollaan ahkeroitu talousrakennuksen parissa, mutta on vain kovin harvassa ne päivät, kun on raksalle ehtinyt lähteä. Nyt onneksi päivät pitenee hurjaa vauhtia ja valoa riittää pidemmälle iltaan. Itse olen ollut paljon myös lauantaisin töissä, joten mies on isäni kanssa kahdestaan urakoinut tallia kasaan.

Tämän hetkinen tilanne näyttää tältä:



Nyt odottelemme, että sähkömies kävisi vetämässä putket sisäseiniin sekä ulkopuolelle lamppujen ja pistorasioiden paikat kuntoon. Sitten saa jatkaa ulkoverhoilua ylemmäs ja jatkaa töitä sisälläkin.

Ulkoverhouslauta tuli talousrakennukseen välimaalattuna, joten tästä sai jo esimaksua minkä värinen se talokin sitten joskus on, kun ennättää maalaamaan. Olisi ollut kätevää, jos talonkin olisi saanut välimaalattuna, mutta se tulee vain pohjamaalilla. Hintaero oli pohjamaalatussa ja välimaalatussa paneelissa todella pieni, lähes olematon. Sävyn valinta osui kuitenkin kerrasta nappiin, tykkään tuosta kovasti :) Sävy on vaalea siniharmaa. Koristelaudat tulevat olemaan valkoiset.

Tästä näkee hieman paremmin sävyä valkoisen oven rinnalla:



Talon pääovi tuleekin olemaan hieman pirteämmän värinen, keltainen meinaan :) Hieman hillitsin itseäni sävyä valitessa, vaikka välillä hieman kaihertaakin, etten repäissyt kirkkaampaa sävyä. Alla vielä värikartasta huono kännykkäkuva sävyistä. Alla rakennusten sävy ja oven sävy on alin keltainen. Mielestäni sävy oli kuitenkin hieman kirkkaampi kuin kuva antaa ymmärtää.




Kovin haluaisi nähdä jo kaiken valmiina!

1 kommentti:

  1. Onnea huomenna saapuvalle talolle. Kohta odotus palkitaan :)

    VastaaPoista