maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mämmi



Päätin tehdä itse mämmiä, vaikka en oikein mämmin ystävä olekaan. Alkuperäisen ohjeen nappasin marttojen sivuilta, mutta varsinkin mausteiden määrissä tein muutoksia. Siirappia lorautin reilusti enemmän kuin ohjeessa. Lopputulos oli omaan makuun hyvä ja kaveriksi riitti vaniljakastike. Tein mämmimassan valurautapadassa, joten sai näppärästi samassa astiassa liedelle ja uuniin.


250 g vettä
  • kuumenna poreilevaksi padassa
40 g mämmimaltaita
80 g ruisjauhoja
  • lisää kuuman veden sekaan ja sekoita tasaiseksi
  • ripottele pinnalle ohuelti ruisjauhoja
  • laita kansi päälle ja nosta 50 °C uuniin kahdeksi tunniksi
330 g vettä
  • kuumenna poreilevaksi ja lisää mämmimassaan
40 g mämmimaltaita
80 g ruisjauhoja
  • lisää massaan ja sekoita tasaiseksi
  • ripottele pinnalle ohuelti ruisjauhoja
  • laita kansi päälle ja nosta 50 °C uuniin kahdeksi tunniksi
1 dl siirappia
1 tl jauhettua pomeranssia
½ tl suolaa
  • mausta
  • keitä 10 minuuttia koko ajan sekoittaen, varo pohjaan palamista
  • anna jäähtyä haaleaksi ja laita vuokaan
  • vuokaan olisi hyvä jäädä noin puolet korkeudesta kuohumisvaraa
1 dl vettä 
¾ dl sokeria
  • kiehauta vesi ja sokeri
  • kaada vuokaan mämmin päälle
  • paista mämmiä uunin alatasolla 170 °C noin 2 tuntia



2 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä ja näistä kauniista kuvista! Katsotaan saanko aikaan ennen pääsiäistä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä :) Pitää itsekin katsoa sopiva aika mämmin tekoon myös.

      Poista