Kinder-piirakka tuntuu olevan todella suosittu, mutta itse en ole sitä kertaakaan tehnyt tai maistanut. Kinder Maxi -patukat ovat suurta herkkuani, joten halusin kehitellä niistä pääsiäiseksi yllätyksellisen Kinder-kakun :) Kakun maitoinen kreemi ja maitosuklaakuorrute tuovat kakkuun juuri oikeanlaisen maun. Koristeluun käytin tällä kertaa aiemmista kakuista jääneitä koristeita sekä raastettua Kinder-patukkaa.
Wiltonin fancy fill -vuokasetti
pohja
140 g voita
70 g maitosuklaata
- sulata
2 ½ dl vettä
1 ¼ dl crème fraîchea
3 pientä kananmunaa
2 ¼ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
- lisää ja sekoita
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 ⅔ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
⅓ tl suolaa
- yhdistä, lisää ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi
- jaa taikina voideltuihin fancy fill -vuokiin
- paista 175 °C noin 40 minuuttia
- kumoa kypsät pohjat vuoista ja anna jäähtyä
kinder-mousse
2 dl vispikermaa
- vaahdota ja jätä odottamaan
40 g maitosuklaata
- sulata varovasti mikrossa välillä sekoitellen
35 g sokeria
- vaahdota
2 liivatetta
- kuumenna maito kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatteet kuumaan maitoon
- kaada kuuma maitoseos keltuaisvaahtoon koko ajan sekoittaen
- lisää sulatettu suklaa koko ajan sekoittaen
- kääntele lopuksi kermavaahto massaan
- kostuta halutessasi kakkupohjia vaniljalla maustetulla maidolla
- täytä pohjien urat moussella ja nosta kylmään jähmettymään
kreemi
150 g voita huoneenlämpöisenä
80 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
- mittaa kulhoon ja vaahdota
- lisää ja sekoita hyvin
- lisää kahdessa erässä vaahtoon ja vatkaa hyvin sekaisin
- ota kakkupohjat kylmästä ja aseta ne päällekkäin täytepuolet vastakkain
- levitä kreemi kakun pinnalle ja reunoille
- nosta kylmään ja anna kreemin kovettua
maitosuklaakuorrute
100 g maitosuklaata
70 g kermaa
- kiehauta kerma ja kaada maitosuklaan joukkoon
- sekoita tasaiseksi
- lisää ja sekoita
- ota kakku kylmästä ja kaada kuorrute kakun päälle
- levitä sen verran, että kuorrute lähtee valumaan reunoille
- koristele haluamallasi tavalla
♥ ♥ ♥
Voi apua miten ihanan oloinen kakku! Hyvää Pääsiäistä!
VastaaPoistaKiitos :) Hyvää pääsiäistä!
PoistaTyylikkään kaunis koristelu. Makukin lie kohillaan :)
VastaaPoistaAivan ihanan näköinen kakku! En tuommoista vuokaa omista, niin onnistuuko normaaliin kakkuvuokaan? siis jos tekee pohjan "normaalisti" ja halkaisee kahteen tai kolmeen osaan ja laittaa moussen väliin..
VastaaPoistaKyllä kakun voi tehdä normaaliinkin vuokaan :) Tuon vuokasetin vuoat ovat halkaisijaltaan hieman päälle 20 cm ja setissä on tosiaan kaksi vuokaa. Normaaliin vuokaan tehdessä kannattaa taikina puolittaa tai paistaa kaksi pohjaa. Moussea kannattaa myös tehdä hieman enemmän, varsinkin jos tekee kakkuun kaksi täyteväliä. Reseptin suhteita muuttamalla omaan vuokaan sopiviksi onnistuu varmasti myös tavallisessa vuoassa :)
PoistaKiitos vastauksesta! Tämä menee ehdottomasti kokeiluun, mutta ihan normi vuualla.
PoistaMeinasin tehdä tämän sunnuntaiksi. Onko parempi tehdä jo lauantaina vai vasta tarjoilupäivänä? Vai tekisinkö pohjan ja täyttäisin lauantaina ja sunnuntaina sit päällystäisin kreemillä ja koristelisin? En aikaisemmin ole koskaan tehnyt käkun päälle tuollaista kreemiä, niin en tiedä miten se käyttäytyy jääkaapissa. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!
PoistaKumpikin vaihtoehto käy :) Jos sunnuntain aikataulu on kiireinen, kannattaa tehdä jo lauantaina vaikka koristelua vaille valmiiksi. Kreemi ja kuorrute ei kärsi jääkaapissa. Kakkupohjan voi tehdä jo perjantaina niin on täyttövaiheessa kunnolla jäähtynyt, kääri vain hyvin kelmuun odottamaan. Kannattaa antaa myös moussen hyytyä kunnolla ennen kreemin laittoa.
PoistaNopea kysymys! Onko tuo 1dl öljyä pohja-taikinassa pakollinen?
VastaaPoistaKyllä suosittelisin jotakin rasvaa laittamaan, sulaa voita tai margariinia vaikka tilalle.
PoistaMahtavan näköinen kakku :o . Ajattelin tämän tyylistä toteuttaa miehelleni syntymäpäiväksi (mutta tavallisen kakun muodossa koska en omista tuota hienoa kakkuvuokaa).
VastaaPoistaKysynkin neuvoa, että jos tekisi tuon kindermoussen niin mikä muu sopisi sen pariksi täytteeksi, jokin hieman raikkaampi marja/hedelmä mousse tms?
Päärynä voisi olla sopivan pehmeä maku tämän rinnalle :) Liian vahvat maut peittävät herkästi tuon kinderin alleen.
Poista