torstai 29. toukokuuta 2014

Urho-kakku

Sain tehtäväksi leipoa kakun 12 vuotta täyttävän Urho-koiran kunniaksi. Urho on rodultaan rottweiler, hieman jo kuonostaan harmaantunut koiraherra. Minulle annettiin vapaat kädet, kunhan olisi jollain tavalla koira-aiheinen. Päätin kokeilla tehdä muotokakun ja ihan kivasti onnistui valokuvan avulla :) Täytteenä kakussa oli raikas punaherukka-vadelmamousse.



6 kommenttia:

  1. Pakko laittaa nyt kommenttia, että ihana blogi muuten, mutta jotenkin minua häiritsee nuo kolme sydäntä aina jokaisen postauksen lopussa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidät blogistani. Visuaalisesti olen tehnyt blogin oman näköiseksi ja hyvin yksinkertaiseksi. Meillä kaikilla on omanlainen maku asioiden suhteen, joten ihan jokainen lukija ei varmastikaan kaikista asioista pidä. Sydämet ajavat tavallaan allekirjoituksen virkaa ja siksi löytyvät jokaisen viestin lopusta :)

      Poista
  2. Voih mikä ihana kakku!! :)
    Meilläkin on kotona 9,5-vuotias koiraherra, ehkä pitää hänen kunniaksi leipoa myös joku tälläinen ihana kakku!! <3

    VastaaPoista
  3. Urhon on pakko olla oman edesmenneen rottweilerini Obelixen veli, jota en ole sitten pentulaatikon tavannut. Maahismetsän hienosta 6 pojan veljessarjasta! Hauskaa kun törmäsin tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marianna ja Nanna.
      Joo, Obelixin veli, Urho on kyseessä. Urho-poika täytti toukokuussa 12-v ja sitä juhlistettiin Mariannan tekemillä kahdella hienolla kakulla. Toinen syötettiin työkavereille ja toinen sukulaisille ja ystäville. Kyllä olikin vaikea aloittaa kakkua, kun ei kukaan olisi malttanut rikkoa hienoja taideteoksia :) Urho voi hyvin ja makoilee nytkin tuossa vieressäni täällä töissä. Toivottavasti näemme Nanna :) terkuin, Leena ja Urho

      Poista
    2. Onpa hassua, että löytyi tuttu koira kakun muodossa :)

      Ilahduttavaa myös kuulla, että tekeleet ovat olleet mieluisia niin näöllisesti kuin maullisestikin :) Aina vähän jännittää leipoa muille kuin itselle, varsinkin kun kokeilee uusia ideoita ensimmäistä kertaa.

      Poista