Kolmas hääpäivä meni työn ja yhtiökokouksen merkeissä, mutta pientä hyvää leivoin siitä huolimatta. Aina on aikaa kuohuviinille ja pienelle makealle. Leivoin omenamurupiirakkaa Brukan pieniin sydänvuokiin, makeaa ja rapeaa :) Ohjeesta riitti kahteen annosvuokaan ja pitkään suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuokaan
créme pâtissiére
200 g maitoa
½ vaniljatanko
½ vaniljatanko
- mittaa maito kattilaan ja raaputa halkaistun vaniljatangon siemenet sekaan, laita myös tanko maidon sekaan
- kiehauta ja poista vaniljatanko
2 keltuaista
40 g sokeria
15 g maissitärkkelystä
40 g sokeria
15 g maissitärkkelystä
- yhdistä ja vispaa kevyesti
- kaada ⅓ kuumasta maidosta keltuaisseokseen ja vispaa sekaisin
- kaada keltuaisseos kattilaan lopun maidon sekaan ja kiehauta koko ajan sekoittaen
- anna jäähtyä hieman
15 g voita
- lisää ja sekoita, anna jäähtyä kunnolla
pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ¼ dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
- mittaa kulhoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi
- painele voideltuun vuokaan ja esipaista 175 °C noin 10 minuuttia
créme pâtissiére
- pursota hillo ja vaniljakreemi pohjalle spiraaliksi tai raidoiksi
mantelimuru
½ dl manteleita rouhittuna
¾ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
75 g voita
- mittaa kulhoon ja nypi murumaiseksi
- kuori, lohko, poista siemenet ja siivuta
- lado siivut pohjalle hillon ja kreemin päälle
- ripottele omenoiden päälle
- ripottele vielä muruseos päälle
- paista 175 °C noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea
- tarjoa vaniljakastikkeen kanssa
♥ ♥ ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti