Pääsin Blogiringin kautta mukaan Meiran kampanjaan testailemaan leivonta- ja koristelutuotteita sekä erilaisia pähkinöitä ja pähkinäjauheita. Osa tuotteista olikin minulle ennestään tuttuja ja osa taas sellaisia, joita en ollut vielä aikaisemmin kokeillut. Esimerkiksi hasselpähkinäjauhetta olen usein hypistellyt kaupassa, mutta oli vielä jäänyt kokeilematta sen käyttöä. Hasselpähkinäjauheesta sai todella herkullisen gluteenittoman pohjan hyydykekakkuun. Suosittelen testaamaan :)
Nyt sain tehtäväkseni käyttää koristeluun vasta kauppojen hyllyille ilmestyneitä Meiran uusia värikkäitä suklaanappeja. Suklaanapit ovat todella monikäyttöisiä ja niitä voi käyttää monenlaiseen koristeluun. Itse kokeilin nappeja erilaisten kuppikakkujen koristeluun. Tein jouluisia sekä hieman lapsenmielisiä koristeluvaihtoehtoja. Napeilla voi koristella myös pikkuleipiä ja näin joulun alla ovatkin oivia piparkakkujen sekä piparkakkutalojen koristeluun. Vain mielikuvitus on rajana!
12 kuppikakkua
taikina
215 g sokeria
130 g vehnäjauhoja
35 g tummaa kaakaojauhetta
¾ tl leivinjauhetta
¾ tl soodaa
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
- mittaa kulhoon ja sekoita
115 g crème fraîchea
55 g rypsiöljyä
- lisää ja sekoita
- lisää taikinaa koko ajan sekoittaen
- kääntele sekaan
- laita muffinivuoat muffinipellin koloihin ja jaa taikina vuokiin
- vuoat täyttyvät hieman yli puoleen väliin
- paista 180 °C noin 15-18 minuuttia
- pursota hillotyllan avulla hillosydän vielä lämpimien kuppikakkujen keskelle
kuorrute
120 g voita huoneenlämpöisenä
60 g tuorejuustoa
- vatkaa kuohkeaksi
- lisää kahdessa erässä ja vaahdota hyvin
1 rkl vaniljasokeria
- lisää ja sekoita hyvin
- käytä kuorrute sellaisenaan pursottaen tai levittäen kuppikakkujen päälle
- voit myös värjätä kuorrutteen tummalla kaakaolla ruskeaksi tai elintarvikeväreillä haluamasi väriseksi
koristeluun
Meiran värikkäitä suklaanappeja
Candy Melts -nappeja
tummia täytekeksejä
sokerimassaa/marsipaania
kookoshiutaleita
Yhteistyössä Meira
Meira facebookissa
♥ ♥ ♥
Ihania nuo pöllöt! Hauska keksintö halkaista täytekeksit silmiksi. Eipä olisi tullut mieleen:)
VastaaPoistaHauskan näkösiä! Ja vaikka en ensinkää oo Jouluihimine, ni nuo jouluset muffarit o älyttömän söpöjä!
VastaaPoistaMiten kauniita! Joulumuffarit oikein erityisen söpöjä :)
VastaaPoistaKiitos kaikille :) Itse olen taas todella jouluihminen ja harmittaa, kun nyt menee joulu hieman ohi muuton vuoksi. Ei oikein jaksa somistaa kotia joulukoristeilla ja kuusikin jää hankkimatta, kun muutto on niin pian joulun jälkeen. Pitää sitten edes leipoa suloisia joululeivonnaisia :)
VastaaPoistaVoi miten ihnia noi pöllöt! :) Heti tuli mieleen että näitä voisi hieman eri värissä tehdä esim lastenkutsuille tms :)
VastaaPoistahttp://ellysinbakemyday.blogspot.fi/
Olisivat varmasti suloinen ryhmä eri väreissä :)
Poista