Minun on jo pitkään tehnyt mieli paistettua juustokakkua, joten leivoin juhannuksen jälkiruoaksi sellaisen. Päälle laitoin punaherukkahilloa ja tuoreita mansikoita. Tämä kakku on aina yhtä hyvää, nam!
18 cm reuna-/irtopohjavuoka
pohja
90 g kaurakeksejä
- hienonna keksit tehosekoittimessa
1 rkl raakasokeria
- lisää sulatettu voi ja sokeri
- jos käytät reunavuokaa, tee foliosta pohja vuoalle ja jos käytät irtopohjavuokaa, laita pohjalle leivinpaperia
- painele keksimuru pohjalle
täyte
300 g Philadelphia-tuorejuustoa
150 g crème fraichea
2 dl sokeria
1 ½ rkl maizenaa
1 maustemitta suolaa
2 isoa kananmunaa
2 isoa keltuaista
¾ dl kermaa
3 tl vaniljasokeria
- sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi, mutta vispaa mahdollisimman vähän ilmaa sekaan
- kaada täyte pohjan päälle
- paista ensin 200 °C 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 160 °C ja jatka paistamista 50 minuuttia
- kakun kuuluu jäädä keskeltä hytiseväksi, asettuu jäähtyessä
- jos kakku tuntuu liian hytisevältä, voit jättää sen vähäksi aikaa uuniin jälkilämmöille
- kakku on parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä, joten laita kakku kylmään seuraavaan päivään asti ja tarjoa sitten esimerkiksi tuoreiden marjojen kanssa
♥ ♥ ♥
Herkullisen näköistä. Nuo mansikat tosiaankin nostaa veden kielelle. Onneksi niitä kohta saa jo omastakin maasta. :)
VastaaPoista