tiistai 9. elokuuta 2011

Minne tie vie?

  
Tuulet ovat suotuisia niille, jotka tietävät mihin ovat menossa.
 -Vasco da Gama-

Kärsivällisyys palkittiin ja sain kuulla eilen uutisen, jota olen jo pitkään odottanut.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lohitahna


1 punasipuli
2 tl kapriksia
200 g lämminsavulohta
  • hienonna
½ sitruunan mehu
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 prk (150 g) créme fraîchea
suolaa
mustapippuria
  • sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi
  • tarjoa esimerkiksi ruisnappien, ruissipsien tai crustadien kanssa




Panna cotta


4 annosta

4 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
  • mittaa kerma kattilaan
  • halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet kermaan ja laita myös tanko kattilaan
  • keitä 15 minuuttia
  • ota kattila liedeltä ja anna hautua kannen alla vielä 10-15 minuuttia
1 liivate
½ dl sokeria
  • poista vaniljatanko, lisää sokeri ja kuumenna kerma uudelleen kiehuvaksi
  • lisää liotettu liivate
  • jaa kulhoihin ja anna hyytyä kylmässä
  • tarjoa esimerkiksi marjojen kanssa



torstai 4. elokuuta 2011

Vaniljapullat


taikina:
cinnamon buns -ohjeesta

täyte:
1 pss vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
2 dl maitoa
  • sekoita
  • kauli taikina levyksi ja ota paloja pyöreällä muotilla, halkaisija noin 8 cm
  • jaa täyte paloille ja nipistä reunat kiinni siten, että paloista tulee pieniä nyyttejä
  • lado pellille saumapuoli alaspäin ja anna nousta hyvin
  • paista 200 °C kullanruskeiksi, noin 8-10 minuuttia

voiteluun:
voisulaa
hienoa sokeria
  • voitele pinta paiston jälkeen voisulalla ja ripottele päälle sokeria
  • ohjeesta tulee noin 16-20 pullaa riippuen taikinan paksuudesta ja muotin koosta

Cinnamon buns


taikina:
50 g tuorehiivaa
½ dl kädenlämpöistä vettä
  • sekoita
100 g voita
3 dl maitoa
  • lämmitä sen verran, että voi sulaa maidon sekaan ja lisää hiivan sekaan
½ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
  • lisää
12 dl vehnäjauhoja
  • lisää ja vaivaa hyvin, anna taikinan levätä hetki

täyte:
150 g pehmeää voita
2 ¼ dl fariinisokeria
4 ½ tl kanelia
  • sekoita
  • kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi ja levitä täyte
  • kääri rullalle ja leikkaa paloiksi
  • lado pullat pellille paperivuokiin tai muffinipellille
  • anna kohota hyvin ja paista 200 °C

kuorrutus:
2 ½ dl tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
2-4 rkl maitoa
  • sekoita ja koristele pullat


    keskiviikko 3. elokuuta 2011

    Marjapirtelö

    Raikas viilennys kesäpäivään.


    marjoja maun mukaan
    maitoa
    vaniljajäätelöä
    tomusokeria maun mukaan
    suklaa-/kinuskikastiketta
    • sekoita tehosekoittimessa tasaiseksi
    • valuta kastiketta lasin reunoille
    • kaada pirtelö lasiin






    tiistai 2. elokuuta 2011

    Muistoja 22052010

    Kahden ystävän ihanat häät on nyt juhlittu ja ne saivat muistelemaan myös omaa ihanaa päivää