maanantai 2. toukokuuta 2016

Pihan ja puutarhan rakentaminen

Muuton jälkeen on saanut talven huilailla, mutta nyt kevään myötä alkoi pihan ja puutarhan rakentaminen. Pihatyöt ovat jo edenneet hyvää vauhtia. Kaikki ylimääräinen on saatu siivottua pois ja piha näyttää heti paljon valmiimmalta, vaikka työtä vielä riittääkin. 

Pihan sepelialueet olivat painuneet reilusti kuopille, joten aloitimme työt ottamalla kuorman sepeliä ja tasoittamalla kuopat. Lisäksi levitimme sepeliä puuttuville alueille, mm. levensimme taloa kiertävää sepelialuetta hieman sekä teimme lavakauluksista kasvimaan ja siihen sepeliä käytäville. Vielä on hieman kasaa jäljellä niin saa töiden edetessä vielä paikkailtua ja siistittyä. 






Kasvimaan viljelylaatikot pitää vielä muovittaa sisäreunoista ja täyttää mullalla. Raparperit ja siemenperunat odottavat jo istutusta :) Takapiha on tarkoitus aidata kokonaan lauta-aidalla syksymmällä ja talon tämä pääty aidataan vielä omaksi pienemmäksi aitaukseksi. Väliaidan jälkeen takapihan puolelle olisi tarkoitus jatkaa hyötykasveilla. Heti väliaidan jälkeen tulee pienet rivit vadelmaa ja karhunvatukkaa sekä marjapensaita. Näiden jälkeen jatkuu kirsikkapuilla sekä omena-, päärynä-, luumu- ja persikkapuilla.

Polttopuille rakennettiin autokatoksen taakse pieni puuvaja ja tänään saatiin viimeisetkin polttopuut takapihalta vajaan. Puuvajaa tehdessä totesimme, että rakennusprojektista jäi niin sekalaista puutavaraa, että roskakatosta ei lähdetä niistä enää yrittämään. Löysimmekin tori.fi:stä kivan taloon sopivan roskakatoksen, johon teimme vain portin jääneistä kaidepuista.




Takapihan terassi on muutosta asti ollut hieman kolkko, kun ei talvea vastaan oikein jaksanut miettiä sen sisustamista. Nyt tasan vuosi terassin valmistumisesta saatiin terassi kesäkuntoon ja siitä tulikin aika suloinen. Vielä pitäisi hankkia keskiosaan jokin kiva matto ja lisää kesäkukkia, kunhan niitä alkaa puutarhoille tulemaan. Lusikoista sai kivoja koukkuja kukkapurkeille :)








Seuraavaksi olisi vuorossa nurmialueiden saaminen siihen kuntoon, että voidaan levittää mullat paikoilleen. Tontin takareuna pitää vielä jyrsiä ympäri ja käydä kaikki alueet läpi, jotta ei jää suurempia kiviä yms mullan alle. Lisäksi kaivamme istutusten kuopat ennen multakuormaa, jotta siitä tulevan maan voi levittää vielä täytemaaksi. Tavoite olisi, että vielä tämän viikon aikana saisimme mullat ja reunakivet paikoilleen. Viikon päästä olisi sitten takapihan istutusten ja nurmikon kylvön vuoro. Kova tavoite, mutta mitäpä sitä muuta kesälomalla tekisi :D





Kun takapiha on saatu kuntoon, voikin keskittyä etupihan istutuksiin. Jospa sen jälkeen olisi pieni tauko ennen aitaprojektia.

4 kommenttia:

  1. Hienot nuo lusikoista tehdyt koukut, tosi hyvä idea. Meidänkin pitäisi hieman kaataa puita sekä rakentaa pihaa mökillä. Ehkä ensi kesänä sitten. Täytyy vain ensin tehdä luontoselvitys. https://www.faunatica.fi/luontoselvitykset

    VastaaPoista
  2. Meilläkin alkaa vihdoin ja viimein pihan laitto. Tähän asti ollut rakennustyömaan aikaan pihalle tuotu halli, jossa kaikki rakennusromu. Aloitetaan myös nurmikon ja pensaiden istutuksella.

    VastaaPoista
  3. Kivoja nuo viljelylaatikot! Me ostimme tänä kesänä vanhan omakotitalon täältä Pohjanmaalta ja tulevana keväänä olisi tarkoitus hieman laittaa pihaa. Hieman olen kartoittanut rakennusliikkeitä ja etsinyt inspiraatiota ainakin kasvien ja aitojen suhteen.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä, etenkin nuo verhot. Meillä myös on pieni rakentaminen tässä meneillään. Ei toki ihan pienikään, vaan suurehko halli. Teollisuusputkistot asennetaan seuraavaksi. Mies on tuon suhteen ollut lähinnä asialla, itse pysyttelen poissa tieltä. Meidän taloa kun rakennettiin, olin kyllä paljon osallisena.

    VastaaPoista