Lakritsijäätelö on yksi lempijäätelöistäni, joten olihan sitä kokeiltava tehdä itse. Harmi vain, että kaupoissa on hyvin niukka valikoima lakukastikkeita. Päätin sekoittaa tähän molempia kaupasta löytyneitä kastikkeita keskenään, koska toinen oli Rainbown kastike ja hieman mieto ja toinen O'hoj kovettuva lakritsikastike ja maultaan hieman voimakkaampi. Yhdessä näistä tuli sopivan jähmeää ja ihan kivan makuista.
4 x 0,5 l purkkia
180 g keltuaisia
90 g sokeria
1 vaniljatangon siemenet
- vaahdota
1 liivate
- sulata liotettu liivate kiehuvaan maitoon ja kaada ohuena nauhana keltuaisvaahtoon
- sulata ja lisää
- lisää
- vaahdota ja kääntele sekaan
- jaa massa kahteen osaan
- lisää toiseen osaan ja sekoita hyvin
- kaada massoja ja kastiketta vuorotellen astiaan ja ripottele pinnalle esimerkiksi turkinpippurirouhetta
- nosta pakastimeen ja anna olla muutama tunti tai seuraavaan päivään
♥ ♥ ♥
Tosi herkullisen kuuloinen!
VastaaPoistaMua häiritsee, kun tuossa ainesosaluettelossa on välissä nuo teko-ohjeet. Jotenkin vaikea lukea. Olen tottunut että kaikki ainemäärät ovat peräkkäin, josta voi äkkiä vilkaista mitä aineita resepti pitää sisällään. Ja teko-ohjeet sitten listan jälkeen. Nyt kaikki on jotenkin sillisalaattina.
VastaaPoistaTämä tapa tosiaan poikkeaa totutusta tavasta, mutta itselleni tämä on se sopivin tapa kirjoittaa reseptit blogiin selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi :) Näin tulee samalla luettua myös teko-ohjeet ja tietää heti, mitä tekee. Ymmärrän toki, että tämä tyyli ei ole kaikille yhtä mieluinen. Toivottavasti jaksat kuitenkin lukea itsellesi mieluisat ohjeet läpi :)
PoistaLakukastikettakin voi tähän tehä itse, paljon parempaa kuin valmiit. Sulattaa kickpatukoita vaikka kermaan tai lakritsijauhetta käyttäen. Ihanan näköisiä annoksia, myös mun mielestä parasta jädeä! :p
VastaaPoistaTotta, enpä tuota kaupassa ollessani tullut ajatelleeksi :) Ne kastikeraidat on ihan parasta lakujäätelöissä ja niitä saisi olla enemmän :D
PoistaLakujäde on tosiaan parasta, suosikkini kaupan valikoimista on Pappagallon laku, mutta pitääpä kokeilla tätä reseptiä, näyttää ihanalta ☺
VastaaPoistaPitääpä joskus maistaa Pappagallon lakua tai yleensäkin heidän jäätelöitä. Aina valikoituu jokin muu jäätelö mukaan, vaikka usein on näitäkin purkkeja katsonut sillä silmällä :)
Poista