keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mustikkafinancier banaani-hunajakreemillä



Moni meistä nauttii kahvia päivittäin. Joskus kahvia on ihana juoda sellaisenaan, mutta itse huomaan usein kaipaavani kahvin kaveriksi jotakin hyvää. En ole aikaisemmin ajatellut sen suuremmin makupareja, mutta nyt Blogirinki ja Paulig haastoi 12 bloggaajaa luomaan sopivan makuparin Pauligin kolmannelle Presidentti Special Blend -vuosikertakahville.





Vaaleapaahtoinen Presidentti Special Blend 2014 on valmistettu hitaasti kypsyneistä Colombia Nariño -pavuista, jotka tuovat kahvin makuun makeaa marjaisuutta. Kahvissa on käytetty myös Etiopian Sidamo -papuja, joista tulee kahviin kukkamainen vivahde. Millainen makupari olisi sitten sopiva?




Toimivan makuparin tunnistaa siitä, kun makuparit maistuvat yhdessä paremmalta kuin kumpikaan yksistään. Maut korostavat toisiaan ja syntyy tasapainoinen kokonaisuus. Maistelin ja haistelin kahvia ensin sellaisenaan ja pyörittelin mielessäni vaihtoehtoja. Tuumasta toimeen ja löytyihän se :)

Makupariksi laadin mustikkafinancierin banaani-hunajakreemillä. Tämä financier on pieni ja makea, mutta kuitenkin raikas. Makean mantelinen financier saa raikkautensa mustikoista ja häivähdyksestä sitruunaa. Pehmeää makeutta tuo taas kreemin banaani ja hunaja. Financierin ja vuosikertakahvin maut pehmentävät toinen toisiaan ja näin syntyy täydellinen ja pehmeä makunautinto. Tämä makupari sopii hyvin sekä juhlaan että arjen rauhallisiin kahvihetkiin.

Makuparia voit käydä äänestämässä 21.5.-1.6. välisenä aikana Pauligin sivuilla. Eniten ääniä kerännyt makupari on tarjolla Pauligin osastolla Taste of Helsinki -tapahtumassa. Äänestämällä voit voittaa esimerkiksi liput kyseiseen tapahtumaan.




noin 25 minileivosta

taikina
110 g voita
  • mittaa kattilaan ja paahda kullanruskeaksi (140-145 °C)
  • anna jäähtyä kädenlämpöiseksi
100 g mantelijauhetta
50 g vehnäjauhoja
140 g tomusokeria
  • yhdistä kuivat aineet
160 g valkuaisia
  • vispaa kevyesti, kunnes alkaa muodostua vaahtokuplia
  • kääntele sekaan yhdistetyt kuivat aineet
  • kääntele lopuksi sekaan jäähtynyt voi
  • siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota taikina voideltuihin annosmuotteihin (pieniin silikonimuotteihin, minimuffinipellille tms)
  •  täytä muoteista ⅔ taikinalla
noin 60 g pakastemustikoita
  • ripottele jokaisen päälle muutama mustikka
  • paista 190 °C 15-20 minuuttia tai kunnes ovat kauniin ruskeita (oma uunini on melko lempeä)
  • kumoa muoteista hieman jäähtyneinä

kuorrute
32 g banaania (mielellään melko kypsää)
5 g sitruunamehua
  • soseuta banaani yhdessä sitruunamehun kanssa
20 g voita huoneenlämpöisenä
11 g akaasiahunajaa
132 g tomusokeria
  • yhdistä kaikki ainekset ja vaahdota kuohkeaksi
  • siirrä pursotinpussiin, jossa on pieni tähtitylla
tomusokeria
  • sirottele kevyesti jäähtyneiden financierien päälle
  • pursota kreemiä jokaiselle leivokselle
  • kreemiä jää jonkin verran, koska ihan pientä määrää on vaikea vaahdottaa
mantelilastuja
  • paahda kuumalla paistinpannulla välillä sekoitellen
  • ripottele murennettuja lastuja kreemin päälle
pensasmustikoita
  • koristele mustikoilla








Täydellistä


http://blogirinki.fi/

Yhteistyössä Paulig

7 kommenttia:

  1. Ai miten herkulliselta kuulostaa! Kokeiltava on tätäkin. Sulla on hyviä ohjeita ja kuvat hienoja! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kurkkaahan myös äänestys, kunhan se saadaan auki.

      Aurinkoista kesää!

      Poista
  2. Onpas söpösen näkösiä! :)

    VastaaPoista
  3. Voiko nämä pakastaa ilman tuota kreemiä? :)

    VastaaPoista