Kasvattamani kirsikkatomaatit kukkivat koko kesän ahkerasti ja nyt on saanut kerätä satoa kilokaupalla. Osasta tomaateista piti keksiä jo jotakin, koska ihan tuollaista määrää ei saa syötyä sellaisenaan. Päätin tehdä paholaisen hilloa, josta tulikin todella hyvää :) Paholaisen hillo sopii hyvin esimerkiksi lihan kaveriksi ja pizzan päälle. Hillon voi tehdä myös isoista tomaateista, mutta ne saattavat olla mehukkaampia eli kannattaa katsoa veden määrää sen mukaan.
reilu litra hilloa
2 dl vettä
800 g kirsikkatomaatteja
- poista tomaateista vihreä kanta
- soseuta yhdessä veden kanssa
- laita seos isoon kattilaan
- poista kanta, pilko pieneksi ja lisää kattilaan
- kuori ja pilko pieneksi, lisää kattilaan
- poista kannat ja siemenet (voit myös jättää ne, jos haluat tulisempaa), pilko pieneksi ja lisää kattilaan
- puserra joukkoon
2 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1 ½ tl kuivattua oreganoa
1 ½ tl kuivattua basilikaa
½ dl punaviinietikkaa
- mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi
- anna kiehua miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia välillä sekoitellen
- lisää ja keitä vielä hetki
- jaa kuumana puhtaisiin purkkeihin ja sulje purkit heti
- säilytä jäähtynyt hillo viileässä
♥ ♥ ♥



























